Maailman pisin maanantai

Kirjoitan tätä tekstiä junassa, koska en ole oikeastaan kotona kerinnyt viettää niin pitkää aikaa että voisin tarinoida läppärivanhukseni ääressä. Tämä viikko on ollut niin railakas että on oikeasti pakko tässä vaiheessa hieman kirjoittaa tapahtumia ylös, että edes osan muistaisi jälkeenpäin niin hauskana kuin kaikki oikeasti tapahtui.

Tästä reissusta saisi varmaan aikaan romaanin, mutta junamatka Satdiin ei kestä niin kauaa että ehtisin muisteloida kaikkea. Siispä tiivistän tarinaamme hieman.

Kaikki alkoi maanantaina siitä, että mun piti käyä Helsingissä Suvin kanssa. Shoppailua, hyvää ruokaa Memphisissä  ja kuulumisten vaihtoa. Päätettiin varata Omenahotellista huone. Kaikki Helsingin omput oli täynnä, joten lampsittiin masentuneina Radisson Blue hotelliin. Saatiin halvimman huoneen hinnalla hotellin hienoin, presidenttiluokan sviitti. Tässä vaiheessa olisi ollut piilokameralle käyttöä.
















Sviitistä lähettiin käymään Milliklubilla (jonka jälkeenpäin nimesimme uudelleen Senttiklubiksi) ja tuhansien ehdokkaiden joukosta valitsimme kaksi onnekasta jätkää kanssamme jatkoille.



Me ei nukuttu koko yönä. Seuraavana aamuna jatkoimme shoppailua ja käytiin Amarillossa lounaalla. Siitä suunta Lahteen, junassa sain elämäni toistaiseksi järkyttävimmän puheripulin. Koko yön valvoneina päätettiin ottaa päikkärit. Molemmat ehti jo sulkea silmänsä kun me tajuttiin - ei helvetti, eihän tässä nukkumaan kerkeä! Olimme nimittäin lupautuneet kannustajiksi FC Hongan ja FC Lahden matsiin. Eli uudet meikit naamaan, bussi kohti Jalkarantaa ja kentän laidalle kyttäämään.

Lahti aamuneljältä
Heti kun me saavuttiin paikalle, yksi Hongan pelaajista katkaisi jalkansa. Mahtavaa, mulla ja Suvilla on hyvä karma. Honka voitti, me lähdettiin mun kämpille juomaan. Sinne tuli lisää porukkaa, Suvi hyytyi, mä ja Tiina lähdettiin Chigacoon aukomaan päätä turkulaisille. Lihapiirakka kädessä yritin säikyttää lokkeja siinä kuitenkaan onnistumatta, aamulla mä ja Suvi herättiin kolmelta. Siis päivällä.

Pizzaa täytteenä broileri, persikka, Aura-juusto,
mozzarella, suppilovahvero











Lähdin Hannan kanssa Pancho Villan kautta käymään Nastolassa, Suvi lähti leffaan Danican kanssa. Illemmalla istuskelin himassa ja Suvi soitti. Se tiesi lähtöä Amarilloon. Eiköhän sekitaas lähteny lapasesta, kun Cherissä oli kakkosen hamat. Seuraavaksi hoipertelimme Jonen shottibaarin kautta Armakseen, jossa bailattiin Jokerin pelaajien kanssa, muun muassa.

Torstaina shoppailtiin vähän lisää ja ostin pari levyä. Illalla sain idean lähteä Helsinkiin Teflon Brothersin ja Karri Koiran keikalle. Sain Mirellen houkuteltua mukaan ja meillä oli törkeän hauskaa! Perjantaina Tiinan kanssa vallotettiin jälleen pääkaupunki, kun iskimme Virgin Oiliin. Solonen ja Kosola nähty nyt ensimmäistä kertaa livenä ja oli kyllä mahtava keikka! Katja liittyi seuraamme ja eksyimme Milliklubiin (taas). Sieltä lähdettiin jatkoille Vantaalle ja sieltä pääsin himaan vasta sunnuntaina.

Hulvaton viikko ja se taitaa päättyä samanlailla kuin se alkoikin: lähden fillarilla Nastolaan.


Karri Koira @Ravintolalaiva Wäiski 13.6.2013
Teflon Brothers @ Ravintolalaiva Wäiski 13.6.2013




Solonen & Kosola @ Virgin Oil 14.6.2013



Kommentit

Suositut tekstit