Elämän kesä
Muistan kun täytin 18. Siitä on nyt neljä vuotta. Se päivä ei itsessään ollut mitenkään erikoinen, vietin sen aamiaisvuorossa Lahden Seurahuoneella. Äiti sanoi, ettei täysi-ikäisyys muuta mitään, ainakaan radikaalisti. Itse tunsin jotain mullistavaa, jotain aivan uutta ja ihmeellistä mitä en osannut nimetä. Myöhemmin tajusin, että se tunne on vapaus.
Vaalin uutta tunnetilaani hartaasti koko tuon kesän. Vanhempani näkivät minut vielä pienenä haavoittuvana tyttönä vaikka itse kivenkovaa uskottelin olevani ainakin jo melkein aikuinen. Kapinoin heitä vastaan kaikin tavoin ja löisin itseäni jos nyt tekisin heille jotain sellaista. Kesä kului töissä hikoillessa, kavereiden kesken perustetun bändin keikkojen ja bileiden järjestelyssä sekä uuteen aikuisten maailmaan tutustuessa. Yksittäisiä muistikuvia enempää erittelemättä, yksi asia jäi mieleeni: Se oli paras kesä ikinä!
Ehdin jo uskoa ettei yhtä mahtavaa kesää vain voi saada takaisin, uskoin että tuo kesä oli paras juuri uutuudenviehätyksensä ansiosta. Koko maailma olikin yhtäkkiä ahnaiden käsieni ulottuvilla ja senkun vaan menin ja otin kaiken minkä halusin. Tämä kesä on muuttanut käsitykseni tuosta tunteesta. Se mahtava fiilis ei johtunut iästä, vaan nimenomaan vapaudesta.
En syytä ettäkö seurustelu olisi pilannut elämääni. Minusta tuntuu, että tuona 18-22 välisenä aikana (ja niistä jokaisena kesänä olin varattu) pääni sisällä on tapahtunut paljon. Olen oppinut huolehtimaan taloudesta ja toisista ihmisistä, jopa kasvattamaan yrttejä. Nyt, kun olen elänyt jo reilu puoli vuotta yksin itseni kanssa, olen huomannut että joku osa-alue elämästä on saanut hävyttömän vähän ääntään kuuluviin - minä itse.
Kevät minulla meni uudelleen itseni kanssa tutustumiseen. Kun ketään ei enää ollutkaan tarkkailemassa, saatoin katsoa peiliin paljain silmin. Kuka siellä oikein tuijottaa? Kasvot näyttivät tutuilta, mutta kun silmiin katsoi oikein tarkkaan, huomasi että ne olivat jo nähneet jonkin verran elämää. Ne katsoivat hieman epäluuloisina, tietty nuoruuden naiivius oli selkeästi häivettynyt. Katsoin itseäni ja päätin; tuohon tyyppiin on tutustuttava uudelleen. Sillä on selkeästi jotain tuolla sisällään minkä se haluaa päästää ulos. Jos kuuntelen sitä tarkkaan, saatan päästä paikkoihin jossa en ole ennen käynyt. Saatan löytää jotain, joka saa minut tuntemaan mitä on kun tietää mihin on menossa. Jotain epämääräistä, pelottavaa ja arvaamatonta. Sen verran itseäni tunnen, että ainakin siitä tulisi hauskaa. En tiedä mikä minua peilistä katsoi, oliko se sieluni, omatuntoni vai toinen persoonani, who cares?
Nyt olen ystävystynyt itseni kanssa uudelleen ja tuntuu etten ole koskaan ollut näin onnellinen. En tee elämässäni enää kompromisseja. Pidän lähelläni ne ihmiset jotka tekevät minut onnellisiksi ja seuraan pääni sisällä kehkeytyviä spontaaneja ideoita. Joku saattaisi luulla, että olen huithapeli joka ei koskaan tiedä mistä herää. Itse sanon sellaisille ihmisille, että ainakin tartun tilaisuuteen. Olen tutkimusmatkalla omassa elämässäni. Vapaus on kulkuneuvoni ja omat haaveeni ja ideani polttoaine. Mikään ei estä pitämästä hauskaa, kukaan ei tiedä mihin tämä johtaa. Pidän siitä.
Tämä on elämäni kesä.
Vaalin uutta tunnetilaani hartaasti koko tuon kesän. Vanhempani näkivät minut vielä pienenä haavoittuvana tyttönä vaikka itse kivenkovaa uskottelin olevani ainakin jo melkein aikuinen. Kapinoin heitä vastaan kaikin tavoin ja löisin itseäni jos nyt tekisin heille jotain sellaista. Kesä kului töissä hikoillessa, kavereiden kesken perustetun bändin keikkojen ja bileiden järjestelyssä sekä uuteen aikuisten maailmaan tutustuessa. Yksittäisiä muistikuvia enempää erittelemättä, yksi asia jäi mieleeni: Se oli paras kesä ikinä!
Ehdin jo uskoa ettei yhtä mahtavaa kesää vain voi saada takaisin, uskoin että tuo kesä oli paras juuri uutuudenviehätyksensä ansiosta. Koko maailma olikin yhtäkkiä ahnaiden käsieni ulottuvilla ja senkun vaan menin ja otin kaiken minkä halusin. Tämä kesä on muuttanut käsitykseni tuosta tunteesta. Se mahtava fiilis ei johtunut iästä, vaan nimenomaan vapaudesta.
En syytä ettäkö seurustelu olisi pilannut elämääni. Minusta tuntuu, että tuona 18-22 välisenä aikana (ja niistä jokaisena kesänä olin varattu) pääni sisällä on tapahtunut paljon. Olen oppinut huolehtimaan taloudesta ja toisista ihmisistä, jopa kasvattamaan yrttejä. Nyt, kun olen elänyt jo reilu puoli vuotta yksin itseni kanssa, olen huomannut että joku osa-alue elämästä on saanut hävyttömän vähän ääntään kuuluviin - minä itse.
Kevät minulla meni uudelleen itseni kanssa tutustumiseen. Kun ketään ei enää ollutkaan tarkkailemassa, saatoin katsoa peiliin paljain silmin. Kuka siellä oikein tuijottaa? Kasvot näyttivät tutuilta, mutta kun silmiin katsoi oikein tarkkaan, huomasi että ne olivat jo nähneet jonkin verran elämää. Ne katsoivat hieman epäluuloisina, tietty nuoruuden naiivius oli selkeästi häivettynyt. Katsoin itseäni ja päätin; tuohon tyyppiin on tutustuttava uudelleen. Sillä on selkeästi jotain tuolla sisällään minkä se haluaa päästää ulos. Jos kuuntelen sitä tarkkaan, saatan päästä paikkoihin jossa en ole ennen käynyt. Saatan löytää jotain, joka saa minut tuntemaan mitä on kun tietää mihin on menossa. Jotain epämääräistä, pelottavaa ja arvaamatonta. Sen verran itseäni tunnen, että ainakin siitä tulisi hauskaa. En tiedä mikä minua peilistä katsoi, oliko se sieluni, omatuntoni vai toinen persoonani, who cares?
Nyt olen ystävystynyt itseni kanssa uudelleen ja tuntuu etten ole koskaan ollut näin onnellinen. En tee elämässäni enää kompromisseja. Pidän lähelläni ne ihmiset jotka tekevät minut onnellisiksi ja seuraan pääni sisällä kehkeytyviä spontaaneja ideoita. Joku saattaisi luulla, että olen huithapeli joka ei koskaan tiedä mistä herää. Itse sanon sellaisille ihmisille, että ainakin tartun tilaisuuteen. Olen tutkimusmatkalla omassa elämässäni. Vapaus on kulkuneuvoni ja omat haaveeni ja ideani polttoaine. Mikään ei estä pitämästä hauskaa, kukaan ei tiedä mihin tämä johtaa. Pidän siitä.
Tämä on elämäni kesä.
Mahtava teksti. Aivan ihanaa luettavaa, hyvä!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! :)))
VastaaPoista