Seikkailuja
Tuntuu että mun elämä on kuin mämmiä. Se on tosi tiivistä, voimakasta ja sitä ei kukaan halua. Ei, ei se kyllä mämmiä ole... Se on kuin läpiveto. Ensin vaikuttaa siltä että kaikki on seesteistä, sitten hentoinen tuulenvire heilauttaa hiuksia ja PAM! Ovi pamahtaa kiinni hajottaen ovenkarmin, ikkunat ja tärykalvot. Sen jälkeen saakin odottaa että syke palautuisi muistuttamaan normaalitilaa.
Tai ehkä se on kuin hiihtäminen pyörätiellä. Aluksi sukset täytyy voidella huolellisesti, vaikkei osaisikaan, ja sitten lähdetään matkaan. Ensin vastassa on auraamaton parkkipaikka. Ihan ok, saa tehdä oman latunsa. Sitten tullaan auratulle jalkakäytävälle. Ystävällisesti aura-auton kuljettaja on jättänyt tiehen muhkuroita, jotka ovat yön aikana jäätyneet. Niiden yli on hankala mennä. Sitten kun olet löytänyt sopivan uran jota pitkin voit suksia eteenpäin, lennät suoraan perseellesi. Aura on ystävällisesti kauhaissut esiin lumen alla olevan jääpeitteen, joka on liukkaampi kuin Isku-Areenan jää. Ei se mitään, onneksi on kovia kokenut perse joka ei ihan pienestä hetkahda.
Seuraavaksi täytyy ylittää tie. Se on tietenkin sulanut koska siinä on vilkas liikenne. Puret hampaan sijasta kieleesi ja rämmit tien yli veren maku suussa. Kompastut kiveykseen ja toinen suksi irtoaa jalasta. Vituttaa. Katsot taaksesi ja huomaat päässeesi sadan metrin päähän kotiovestasi,
Sylkäiset klimpin verta maahan, laitat yhteistyökyvyttömän suksen väkisin takaisin jalkaan ja jatkat matkaa. Tien toisella puolella hiihto sujuu hetken matkaa hyvin kunnes eteen tulee soraeste. Tie on hiekotettu seuraavan parinkymmenen metrin matkalta mutta sehän ei vaikuta mihinkään. Survot suksia vuoroittain eteenpäin ja lopulta pääset maaliin. Perse mustelmilla, hikisenä ja täynnä pyhää raivoa, mutta maalissa kumminkin.
Vaikeudet tuntuu kaatuvan niskaan isoina ryöppyinä. Elämme jännittäviä aikoja, koulussa keväällä toteutuvien tuotantojen työtahti kiristyy, Safiiri alkaa ottaa koko ajan lisää tuulta kevytpeitteestä, luunpalasista ja jeesusteipistä kyhättyjen siipiensä alle ja kesäduunin toimesta alkaa tulla kaikkea mukavaa, mutta muistikapasiteettia kuormittavaa tehtävää. Lisäksi pitäisi nähdä kaikkia ihmisiä, olen auttamattoman törkeästi laiminlyönyt lupaukseni käydä vanhemmillani kylässä ja Rytmikorjaamolla talkoilemassa. En yksinkertaisesti kerkeä. Yhdestä asiasta olen sentään pitänyt kiinni, nimittäin salilla käymisestä, tosin sekin vaihtelevalla toistuvuudella nollasta neljään kertaan viikossa.
Pään sisällä oleva paine purkaantui onneksi viikonloppuna. Koulussa mun henkinen paskasanko tuli täyteen mutta onneksi mulla on luokkakavereita jotka auttoivat sen tyhjennyksessä. Oon niin kiitollinen että mun ympärillä on ihmisiä jotka jaksaa mua sellaisina hetkinä. Toivottavasti voin itsekin olla avuksi jos työtaakka alkaa painaa niskassa liikaa.
Koulupäivän jälkeen mä ja meidän bändin basisti ja kitaristi pakkauduttiin pakettiautoon soittokamojen kanssa ja suunnattiin kohti Peräseinäjokea. Rumpali tuli omalla autolla. Heitettiin raju keikka Perätuvassa ja sen jälkeen täytyi tietysti pitää pakolliset keikanjälkeiset jatkot. Lauantain vietin nauttien ensimmäisestä kunnon aurinkoisesta päivästä siivoillen ja kaupungilla pyörien.
Ystävänpäivä sujui mukavasti Teuvalla. Sain lisää hommia kesätyöhön liittyen ja mulla on itsevarma olo sen suhteen että osaan tehdä hommani. Ei edes paljoa haitannut vaikka ajoin kameraan. Illalla näin kaimaani ja kävimme leffassa katsomassa How to Be Single. Se oli ihana leffa,
Tänään vien irtiottoni toiselle levelille. Olen matkalla Ouluun Veskun luo ja aion olla siellä pari päivää. Muuten olisi niin kiire ettei me kerittäisi nähdä kolmeen viikkoon. Torstaina palaan Seinäjoelle pariksi päiväksi kouluun ja perjantaina lähden Karkkilaan näkemään Suvia, jota en oo oikeesti nähnyt kohta varmaan kahteen vuoteen! En malta odottaa mitä meille tapahtuu viikonloppuna, yleensä meidän reissut on unohtumattomia.
Joten vaikka välillä sen suksen alla olisikin soraa, jäätä tai kuolleita oravia niin kannattaa vaan jatkaa eteenpäin! Vaikeiden hetkien jälkeen seuraa aina niitä hyviä.
Aurinkoista viikkoa ihmiset!
Tai ehkä se on kuin hiihtäminen pyörätiellä. Aluksi sukset täytyy voidella huolellisesti, vaikkei osaisikaan, ja sitten lähdetään matkaan. Ensin vastassa on auraamaton parkkipaikka. Ihan ok, saa tehdä oman latunsa. Sitten tullaan auratulle jalkakäytävälle. Ystävällisesti aura-auton kuljettaja on jättänyt tiehen muhkuroita, jotka ovat yön aikana jäätyneet. Niiden yli on hankala mennä. Sitten kun olet löytänyt sopivan uran jota pitkin voit suksia eteenpäin, lennät suoraan perseellesi. Aura on ystävällisesti kauhaissut esiin lumen alla olevan jääpeitteen, joka on liukkaampi kuin Isku-Areenan jää. Ei se mitään, onneksi on kovia kokenut perse joka ei ihan pienestä hetkahda.
Seuraavaksi täytyy ylittää tie. Se on tietenkin sulanut koska siinä on vilkas liikenne. Puret hampaan sijasta kieleesi ja rämmit tien yli veren maku suussa. Kompastut kiveykseen ja toinen suksi irtoaa jalasta. Vituttaa. Katsot taaksesi ja huomaat päässeesi sadan metrin päähän kotiovestasi,
Sylkäiset klimpin verta maahan, laitat yhteistyökyvyttömän suksen väkisin takaisin jalkaan ja jatkat matkaa. Tien toisella puolella hiihto sujuu hetken matkaa hyvin kunnes eteen tulee soraeste. Tie on hiekotettu seuraavan parinkymmenen metrin matkalta mutta sehän ei vaikuta mihinkään. Survot suksia vuoroittain eteenpäin ja lopulta pääset maaliin. Perse mustelmilla, hikisenä ja täynnä pyhää raivoa, mutta maalissa kumminkin.
Vaikeudet tuntuu kaatuvan niskaan isoina ryöppyinä. Elämme jännittäviä aikoja, koulussa keväällä toteutuvien tuotantojen työtahti kiristyy, Safiiri alkaa ottaa koko ajan lisää tuulta kevytpeitteestä, luunpalasista ja jeesusteipistä kyhättyjen siipiensä alle ja kesäduunin toimesta alkaa tulla kaikkea mukavaa, mutta muistikapasiteettia kuormittavaa tehtävää. Lisäksi pitäisi nähdä kaikkia ihmisiä, olen auttamattoman törkeästi laiminlyönyt lupaukseni käydä vanhemmillani kylässä ja Rytmikorjaamolla talkoilemassa. En yksinkertaisesti kerkeä. Yhdestä asiasta olen sentään pitänyt kiinni, nimittäin salilla käymisestä, tosin sekin vaihtelevalla toistuvuudella nollasta neljään kertaan viikossa.
Pään sisällä oleva paine purkaantui onneksi viikonloppuna. Koulussa mun henkinen paskasanko tuli täyteen mutta onneksi mulla on luokkakavereita jotka auttoivat sen tyhjennyksessä. Oon niin kiitollinen että mun ympärillä on ihmisiä jotka jaksaa mua sellaisina hetkinä. Toivottavasti voin itsekin olla avuksi jos työtaakka alkaa painaa niskassa liikaa.
Koulupäivän jälkeen mä ja meidän bändin basisti ja kitaristi pakkauduttiin pakettiautoon soittokamojen kanssa ja suunnattiin kohti Peräseinäjokea. Rumpali tuli omalla autolla. Heitettiin raju keikka Perätuvassa ja sen jälkeen täytyi tietysti pitää pakolliset keikanjälkeiset jatkot. Lauantain vietin nauttien ensimmäisestä kunnon aurinkoisesta päivästä siivoillen ja kaupungilla pyörien.
Ystävänpäivä sujui mukavasti Teuvalla. Sain lisää hommia kesätyöhön liittyen ja mulla on itsevarma olo sen suhteen että osaan tehdä hommani. Ei edes paljoa haitannut vaikka ajoin kameraan. Illalla näin kaimaani ja kävimme leffassa katsomassa How to Be Single. Se oli ihana leffa,
Tänään vien irtiottoni toiselle levelille. Olen matkalla Ouluun Veskun luo ja aion olla siellä pari päivää. Muuten olisi niin kiire ettei me kerittäisi nähdä kolmeen viikkoon. Torstaina palaan Seinäjoelle pariksi päiväksi kouluun ja perjantaina lähden Karkkilaan näkemään Suvia, jota en oo oikeesti nähnyt kohta varmaan kahteen vuoteen! En malta odottaa mitä meille tapahtuu viikonloppuna, yleensä meidän reissut on unohtumattomia.
Joten vaikka välillä sen suksen alla olisikin soraa, jäätä tai kuolleita oravia niin kannattaa vaan jatkaa eteenpäin! Vaikeiden hetkien jälkeen seuraa aina niitä hyviä.
Aurinkoista viikkoa ihmiset!
Kommentit
Lähetä kommentti