Taas ovenraossa

Ihan hetki sitten mulla oli edessä pitkä syksy Vantaalla. Rupeama tuntui niin pitkältä, että se oli päässäni melkein kuin pysyvä muutos. Sain harjoittelupaikan Suomen Nuorisoseuroilta, eikä minulla ollut mitään hajua millaista siellä työskentely voisi olla. Minut otti alivuokralaiseksi mulle entuudestaan tuntematon nainen, jonka luo raahasin muutaman matkalaukun ja työpöydän käsittävän omaisuuteni. Edessäni oli sumea seikkailujen ja tulevaisuuden verho, jota päin ryntäämistä rakastan.

Nyt, ihan yhtäkkiä, istun junassa. Ulkona on pimeää. Mukana on murto-osa muuttokuormasta. Pian on joulu. Olen menossa takaisin Seinäjoelle. Mua ei kukaan varoittanut siitä, että tää syksy oikeasti joskus loppuisi. Takana on uskomattoman antoisa työharjoittelu huikean työporukan kanssa. Sydäntä pakahduttaa kiitollisuuden tunne Leenaa kohtaan, joka otti mut asumaan luokseen. Leena on ollut mulle paras vuokraemäntä ikinä. Mä näin melkein joka päivä mun siskoa Teijaa, mutten silti tarpeeksi. Kiitos Teija ja Ida metsäretkestä, saunailloista, jutteluseurasta ja yökyläilyistä. En ehtinyt nähdä läheskään kaikkia rakkaita ihmisiä joita olisin halunnut, mutta tosi monia ehdin kuitenkin. Kiitos teille. Mä koin syksyn aikana monia uusia oivalluksia ja pääsin mukaan innostavaan projektiin jossa mukana oleviin tyyppeihin tutustumista en malta odottaa.

Seinäjoella mä ystävien lisäksi eniten kaipaan mun bändiä, jonka kanssa meillä on tulossa vuodenvaihteen jälkeen isoja muutoksia. Mutta kaikki muutoksethan lopulta johtaa johonkin uuteen, eikö niin?  On mukava myös päästä takaisin katsomaan itseään koulun vessan peilistä ja tutkimaan, katsooko sieltä takaisin edelleen se sama vanha Sanna vai onko mulla jo silmäkulmassa ensimmäinen tuottaja-ryppy.

KIITOS teille kaikille jotka teitte tästä mun mielettömästä syksystä totta! Ihanan rauhoittavaa joulua ja nähdään pian <3