Risoista eroon
Viime viikon keskiviikkona oli mun 10-viikkoisen työharjoittelun huipentuma. Saarnaaja-näytelmä sai kantaesityksensä Seinäjoen kaupunginteatterissa. Harjoitteluni ohjaajan assistenttina oli kirjava, mutta ennenkaikkea opettavainen. Oon onnellinen, että pääsin kokemaan esityksen valmistamisen prosessin ja kuka tietä, ehkä tämä oli jonkin uuden polun alku.
Teija tuli mun luo ja me otettiin kaikki ilo irti ajasta ennenkuin ensi-ilta olisi ohi - sen jälkeen nimittäin häämöttäisi jännittävä ja pelottava nielurisaleikkaus. Kävimme uimassa, söimme sushia, shoppailimme, juttelimme ja menimme yhdessä ensi-iltaan. Päivä oli täydellinen.
Torstai-aamuna hieman ennen seitsemää kaverini Janita tuli hakemaan mua kotoota. Hän heitti minut sairaalaan, jonka uumeniin astelin valmistaakseni itseni leikkausta varten. Leikkaus oli nopeasti ohi, sain aivoja painavia kipulääkkeitä ja seuraavaksi heräsinkin jo heräämössä. Minulle annettiin suonensisäistä pahoinvointilääkettä sekä Lips-mehujää.
Pian sainkin jo nousta omille jaloilleni, sain syödäkseni soseutettua lihakeittoa ja jäätelöä. Suussa tuntui karhealta nielurisojen tilalla ja maistui pahalle, ajattelin sen olevan jotain lääkettä.
Pääsin vaihtamaan sairaalavaatteet pois ja onneton menin vilkaisemaan peiliin. Selvisi heti, että paha maku ei johtunutkaan mistään lääkkeistä, se oli palaneen maku. Nielurisojen tilalla oli kaksi valtavaa, mustaa aukkoa. Onneksi olin niin lääkepöllyissä, etten pyörtynyt vaan kohautin tyytyväisenä olkapäitäni ja jatkoin vaatteiden vaihtoa.
Minua peloteltiin mahdollisella verenvuodolla, annettiin kotihoito-ohjeet ja soitettiin Kela-taksi. Sairaalan henkilökunta piti musta todella hyvää huolta ja lähdin tyytyväisin mielin kotimatkalle, jota en meinannut maksaa koska luulin että Kela-taksi on ilmainen.
Nukuin pari tuntia vahvoja lääkkeitä pois. Teija toi mulle vettä ja siivosi keittiön. Vesku tuli kotiin ja kutitteli mun jalkapohjia. Oli hyvä olla.
Toisena päivänä, perjantaina, kurkkuun alkoi mustien kraaterien päälle muodostua valkoista peitettä. Tarkkailimme sitä Teijan kanssa taskulampulla, Vesku ei halunnut nähdä. Pystyin vielä syömään kohtalaisesti, kurpitsakeittoa, munakokkelia, mannafruttia. Vesku lähti Jyväskylään firman pikkujouluihin. Mä ja Teija katsottiin HBO:lta kokonainen sarja.
Lauantaina Teija lähti kotiin. Minä ja Vesku kävimme kaupassa ja rentouduimme kotona. Pystyin vielä syömään jotain jokaisella ruoka-ajalla. Lääkeajat tuntuvat jo rutiinilta: 8.00 Panadol 1 g, 10.00 Burana 600mg, 14 Panadol, 16 Burana, 20 Panadol, 21 Burana, yöksi Targiniq. Yöllä oli vaikea nukkua.
Sunnuntai, isänpäivä, meni kipuillessa. Itkin kun yritin syödä tai juoda vettä. Yö meni parin tunnin pätkissä välillä juoden vettä, meinasin pyörtyä yöllisellä vessareissulla, nappasin myös yhden ylimääräisen Buranan.
Maanantai, Vesku lähti töihin Ouluun. Ensimmäinen päivä yksin. Torkuin aamupäivällä muutaman tunnin, ratkaisin itkemisen sillä etten syö jos sattuu, eli en siis syö juuri mitään. Juoda kuitenkin yritin. Päivä meni nopeasti menin sänkyyn lukemaan kirjaa ja nukahdin puolen yön maissa.
Herään yhden joka yö aikaisemmin. Nyt heräsin yhdeltä yöllä, taas jäätävään korva- ja nielukipuun. En uskaltanut juoda vettä, sillä edellisen yön perusteella se tuntuisi samalta kuin viiltäisi tikareilla ympäri kurkkua. Kivuissa ja tuskissani päädyin rukoilemaan puoli istualtani, että saisin nukutuksi. Seuraavan kerran heräsin puoli kolmelta, taas jäätävään kipuun. Nyt otin Buranan kestäen tikarin viillot. Nukahdin täristen kyljelleni. Heräsin siihen, että nieleskelen, muttei minuun satu. Nielen jotain, joka ei voi olla omaa sylkeä. Nielen tasaisella syötöllä jotain lämmintä, joka selkeästi tulee oikealta puolelta nielusta. Ei helvetti, sen on pakko olla verta. Menen ripeästi vessaan, joudun hieman kakomaan, jotta saan syvältä nielustani vuotavan veren ulos. Punainen loiskaus värjää lavuaarin. Säikähdän vitusti. Syljen lisää. Istun vessanpöntölle ja syljen. Verta. Tämä on nyt hätätilanne. En muista, että sairaalassa sanottiin että kannattaa odottaa puoli tuntia ennen sairaalaan lähtöä, koska vuoto saattaa tyrehtyä. Muistin vain, että jos verta tulee ihan lusikkakaupalla, on kiire sairaalaan. Ja ties kuinka monta jäätelökauhallista olin jo sitä niellyt.
Soitin hätäkeskukseen. Sopersin hieman paniikissa, unenpöpperössä, kieli turvonneena ja nielu veressä, mitä oli tapahtunut. Samalla sylkäisin hyytyneen veriklöntin lavuaariin. Hätäkeskuksessa suositeltiin soittamaan taksi alle ja päivystykseen. Taksi tuli viidessä minuutissa, ja koko operaatio oli ohi jo puoli tuntia heräämisestäni. Lääkäri totesi, ettei ole hätää ja käski mennä jatkamaan unia. Antoi neljä tablettia vahvaa kipulääkettä mukaan kipujen varalta. Palasin taksilla kotiin. Näin, kuinka 35 euroa tuprusivat taksin pakoputkesta savuna ilmaan.
Tänään en ole pystynyt syömään kuin puoli lautasellista linssikeittoa ja puoli lasia mustikkakeittoa. Mehujäitä olen syönyt sentään kolme ja lisäksi jääpaloja, mutta tämä kipu, nälkä, ja puhumattomuus alkaa nakertamaan. Toivon joka päivä, että huomenna olisi parempi, mutta tähän mennessä joka päivä on ollut toistaan pahempi.
Kurkunpää on arka kaikesta kylmästä ja kieli tuntuu kramppaavan kun jännitän sitä koko ajan. Nielun molemmat puolet ovat vuotaneet vielä tänään illalla, näyttää siltä kuin niihin kohoaisi räjähdystään odottavia veripatteja, jotka vuotaa joistain kohdin ja toivon, ettei ne räjähtäisi suussani. Sairaanhoitaja sanoi, että peitteiden irtoamiseen voi liittyä verenvuotoa, että se on ihan normaalia. Nyt mua lohduttaa todella paljon keskustelupalstojen tarinat, joiden mukaan peitteiden irtoamisen jälkeen helpottaa. Mä haluan uskoa siihen.
Teija tuli mun luo ja me otettiin kaikki ilo irti ajasta ennenkuin ensi-ilta olisi ohi - sen jälkeen nimittäin häämöttäisi jännittävä ja pelottava nielurisaleikkaus. Kävimme uimassa, söimme sushia, shoppailimme, juttelimme ja menimme yhdessä ensi-iltaan. Päivä oli täydellinen.
Torstai-aamuna hieman ennen seitsemää kaverini Janita tuli hakemaan mua kotoota. Hän heitti minut sairaalaan, jonka uumeniin astelin valmistaakseni itseni leikkausta varten. Leikkaus oli nopeasti ohi, sain aivoja painavia kipulääkkeitä ja seuraavaksi heräsinkin jo heräämössä. Minulle annettiin suonensisäistä pahoinvointilääkettä sekä Lips-mehujää.
Pian sainkin jo nousta omille jaloilleni, sain syödäkseni soseutettua lihakeittoa ja jäätelöä. Suussa tuntui karhealta nielurisojen tilalla ja maistui pahalle, ajattelin sen olevan jotain lääkettä.
Pääsin vaihtamaan sairaalavaatteet pois ja onneton menin vilkaisemaan peiliin. Selvisi heti, että paha maku ei johtunutkaan mistään lääkkeistä, se oli palaneen maku. Nielurisojen tilalla oli kaksi valtavaa, mustaa aukkoa. Onneksi olin niin lääkepöllyissä, etten pyörtynyt vaan kohautin tyytyväisenä olkapäitäni ja jatkoin vaatteiden vaihtoa.
Minua peloteltiin mahdollisella verenvuodolla, annettiin kotihoito-ohjeet ja soitettiin Kela-taksi. Sairaalan henkilökunta piti musta todella hyvää huolta ja lähdin tyytyväisin mielin kotimatkalle, jota en meinannut maksaa koska luulin että Kela-taksi on ilmainen.
Nukuin pari tuntia vahvoja lääkkeitä pois. Teija toi mulle vettä ja siivosi keittiön. Vesku tuli kotiin ja kutitteli mun jalkapohjia. Oli hyvä olla.
Toisena päivänä, perjantaina, kurkkuun alkoi mustien kraaterien päälle muodostua valkoista peitettä. Tarkkailimme sitä Teijan kanssa taskulampulla, Vesku ei halunnut nähdä. Pystyin vielä syömään kohtalaisesti, kurpitsakeittoa, munakokkelia, mannafruttia. Vesku lähti Jyväskylään firman pikkujouluihin. Mä ja Teija katsottiin HBO:lta kokonainen sarja.
Lauantaina Teija lähti kotiin. Minä ja Vesku kävimme kaupassa ja rentouduimme kotona. Pystyin vielä syömään jotain jokaisella ruoka-ajalla. Lääkeajat tuntuvat jo rutiinilta: 8.00 Panadol 1 g, 10.00 Burana 600mg, 14 Panadol, 16 Burana, 20 Panadol, 21 Burana, yöksi Targiniq. Yöllä oli vaikea nukkua.
Sunnuntai, isänpäivä, meni kipuillessa. Itkin kun yritin syödä tai juoda vettä. Yö meni parin tunnin pätkissä välillä juoden vettä, meinasin pyörtyä yöllisellä vessareissulla, nappasin myös yhden ylimääräisen Buranan.
Maanantai, Vesku lähti töihin Ouluun. Ensimmäinen päivä yksin. Torkuin aamupäivällä muutaman tunnin, ratkaisin itkemisen sillä etten syö jos sattuu, eli en siis syö juuri mitään. Juoda kuitenkin yritin. Päivä meni nopeasti menin sänkyyn lukemaan kirjaa ja nukahdin puolen yön maissa.
Herään yhden joka yö aikaisemmin. Nyt heräsin yhdeltä yöllä, taas jäätävään korva- ja nielukipuun. En uskaltanut juoda vettä, sillä edellisen yön perusteella se tuntuisi samalta kuin viiltäisi tikareilla ympäri kurkkua. Kivuissa ja tuskissani päädyin rukoilemaan puoli istualtani, että saisin nukutuksi. Seuraavan kerran heräsin puoli kolmelta, taas jäätävään kipuun. Nyt otin Buranan kestäen tikarin viillot. Nukahdin täristen kyljelleni. Heräsin siihen, että nieleskelen, muttei minuun satu. Nielen jotain, joka ei voi olla omaa sylkeä. Nielen tasaisella syötöllä jotain lämmintä, joka selkeästi tulee oikealta puolelta nielusta. Ei helvetti, sen on pakko olla verta. Menen ripeästi vessaan, joudun hieman kakomaan, jotta saan syvältä nielustani vuotavan veren ulos. Punainen loiskaus värjää lavuaarin. Säikähdän vitusti. Syljen lisää. Istun vessanpöntölle ja syljen. Verta. Tämä on nyt hätätilanne. En muista, että sairaalassa sanottiin että kannattaa odottaa puoli tuntia ennen sairaalaan lähtöä, koska vuoto saattaa tyrehtyä. Muistin vain, että jos verta tulee ihan lusikkakaupalla, on kiire sairaalaan. Ja ties kuinka monta jäätelökauhallista olin jo sitä niellyt.
Soitin hätäkeskukseen. Sopersin hieman paniikissa, unenpöpperössä, kieli turvonneena ja nielu veressä, mitä oli tapahtunut. Samalla sylkäisin hyytyneen veriklöntin lavuaariin. Hätäkeskuksessa suositeltiin soittamaan taksi alle ja päivystykseen. Taksi tuli viidessä minuutissa, ja koko operaatio oli ohi jo puoli tuntia heräämisestäni. Lääkäri totesi, ettei ole hätää ja käski mennä jatkamaan unia. Antoi neljä tablettia vahvaa kipulääkettä mukaan kipujen varalta. Palasin taksilla kotiin. Näin, kuinka 35 euroa tuprusivat taksin pakoputkesta savuna ilmaan.
Tänään en ole pystynyt syömään kuin puoli lautasellista linssikeittoa ja puoli lasia mustikkakeittoa. Mehujäitä olen syönyt sentään kolme ja lisäksi jääpaloja, mutta tämä kipu, nälkä, ja puhumattomuus alkaa nakertamaan. Toivon joka päivä, että huomenna olisi parempi, mutta tähän mennessä joka päivä on ollut toistaan pahempi.
Kurkunpää on arka kaikesta kylmästä ja kieli tuntuu kramppaavan kun jännitän sitä koko ajan. Nielun molemmat puolet ovat vuotaneet vielä tänään illalla, näyttää siltä kuin niihin kohoaisi räjähdystään odottavia veripatteja, jotka vuotaa joistain kohdin ja toivon, ettei ne räjähtäisi suussani. Sairaanhoitaja sanoi, että peitteiden irtoamiseen voi liittyä verenvuotoa, että se on ihan normaalia. Nyt mua lohduttaa todella paljon keskustelupalstojen tarinat, joiden mukaan peitteiden irtoamisen jälkeen helpottaa. Mä haluan uskoa siihen.
Kommentit
Lähetä kommentti