Samoilla silmillä himaan
Vanhenemisessa on se ihana puoli, että voi hyvällä omalla tunnolla jättää elämän biletysvaiheen taakse, siirtyä suoraan uudelle levelille ja käyttää yön pikkutunnit siihen olennaiseen - nukkumiseen. Tämän totesimme Tytin kanssa lauantai-iltana, jonka alussa vielä molemmat uhosivat että tänään lähtee. Nautimme runsaan tapasillallisen parvekkeellamme ja lähdimme ennen kymmentä valkosohvaisten baarien miehittämälle rantakadulle ja istahdimme tomerina ja toiveikkaina ensimmäisen ravintolan terassille. Lipevät tarjoilijamiehet ottivat tilauksemme vastaan ja pian hörpimme pillillä oksettavan makeita drinkkejä. Ennen kuin lasien pohjat edes näkyivät, päätimme lähteä ja etsiä jonkun rauhallisen terassin, jolla voidaan vaan istua rennosti ja jutella. Kun pyysin yhdeltä limanuljaskalta laskun, hän vaikutti kovin pettyneeltä lähtöpäätökseemme. Kerroin että tämä on viimeinen iltamme ja huomenna lähdemme varhain kotiin. Tähän liero tokaisi että ja miksi te vasta nyt tulitte tänne! Vastasin limaisesti enkä ollenkaan maukkaasti että halusimme jättää parhaan viimeiseksi. Tästä ilahtuneena äklötys luikerteli käskyttämään kollegoitaan että saisimme laskun. Perään jäi etanamainen vana.
Kävelinme onnettoman Suomi-baarin ohi ja kulman takas löysimme rauhallisen terassin. Tilasimme oluet ja mozzarellatikut ja juttelimme syvällisiä parin tunnin ajan. Tämä on ystävyydessä (ja aikuistumisessa) parasta, riittää että ollaan ja jutellaan, vaihdetaan maailmankuvia ja opitaan ymmärtämään toista taas enemmän. Juuri siitä tässä matkassa alun perinkin oli kyse, sillä lähdimme juhlimaan 10-vuotista ystävyyttämme paikkaan, jossa olemme ystävinä ennenkin käyneet.
Menimme kahden maissa nukkumaan ja heräsimme Espanjan viimeiseen aamuun sekä koti-ikävää että lähtöahdistusta potien. Luovutimme asunnon ja lähdimme Malagaan. Lentomme Suomeen lähtisi vasta 01:15 (ku halvalla sai) niin meillä oli siis ihan kokonainen päivä vielä aikaa vaikka periaatteessa oltiinkin jo lähtökuopissa. Saimme laitettua matkalaukkumme säilöön Malagan bussiasemalle ja kiersimme kaupunkia kilometrikaupalla. Täydensimme tuliaissaalista ja kävimme vähän väliä viilentymässä varjoisilla terasseilla (oli ehkä loman kuumin päivä, 30 astetta suoraa paahdetta). Kahdeksan maissa lähdimme kohti lentokenttää ja ehdimme hyvin syödä, shoppailla ja ladata puhelimien akkuja ennen lennon lähtöä. Jonottaessamme koneeseen halusimme helpottaa kotiinlähtöä, joten listasimme asioita joita ei tulisi Espanjassa ikävä: bocadillot (kuivat paskaleivät joihin lankesimme Malagan juna-asemalla), tunkkainen roskien haju kaduilla, pahan makuinen vesi, kielimuuri, liian kuuma hiekka (molemmat poltettiin jalkapohjamme). Kaikkea muuta oikeastaan tulisi ikävä, joten nyt on aika koostaa tuo viikko mielen filminauhalle ja laittaa talteen talven pimeitä päiviä varten. Nyt istun junassa matkalla Seinäjoelle, silmiä painaa unettoman yölennon jälkeen ja paluu arkeen odottaa jo huomenna. Silti tiedän että tämän matkan aikana ladatuilla akuilla jaksaa pitkälle.
Kiitos Tytti aivan ihanasta matkasta! ❤️
Kävelinme onnettoman Suomi-baarin ohi ja kulman takas löysimme rauhallisen terassin. Tilasimme oluet ja mozzarellatikut ja juttelimme syvällisiä parin tunnin ajan. Tämä on ystävyydessä (ja aikuistumisessa) parasta, riittää että ollaan ja jutellaan, vaihdetaan maailmankuvia ja opitaan ymmärtämään toista taas enemmän. Juuri siitä tässä matkassa alun perinkin oli kyse, sillä lähdimme juhlimaan 10-vuotista ystävyyttämme paikkaan, jossa olemme ystävinä ennenkin käyneet.
Menimme kahden maissa nukkumaan ja heräsimme Espanjan viimeiseen aamuun sekä koti-ikävää että lähtöahdistusta potien. Luovutimme asunnon ja lähdimme Malagaan. Lentomme Suomeen lähtisi vasta 01:15 (ku halvalla sai) niin meillä oli siis ihan kokonainen päivä vielä aikaa vaikka periaatteessa oltiinkin jo lähtökuopissa. Saimme laitettua matkalaukkumme säilöön Malagan bussiasemalle ja kiersimme kaupunkia kilometrikaupalla. Täydensimme tuliaissaalista ja kävimme vähän väliä viilentymässä varjoisilla terasseilla (oli ehkä loman kuumin päivä, 30 astetta suoraa paahdetta). Kahdeksan maissa lähdimme kohti lentokenttää ja ehdimme hyvin syödä, shoppailla ja ladata puhelimien akkuja ennen lennon lähtöä. Jonottaessamme koneeseen halusimme helpottaa kotiinlähtöä, joten listasimme asioita joita ei tulisi Espanjassa ikävä: bocadillot (kuivat paskaleivät joihin lankesimme Malagan juna-asemalla), tunkkainen roskien haju kaduilla, pahan makuinen vesi, kielimuuri, liian kuuma hiekka (molemmat poltettiin jalkapohjamme). Kaikkea muuta oikeastaan tulisi ikävä, joten nyt on aika koostaa tuo viikko mielen filminauhalle ja laittaa talteen talven pimeitä päiviä varten. Nyt istun junassa matkalla Seinäjoelle, silmiä painaa unettoman yölennon jälkeen ja paluu arkeen odottaa jo huomenna. Silti tiedän että tämän matkan aikana ladatuilla akuilla jaksaa pitkälle.
Kiitos Tytti aivan ihanasta matkasta! ❤️
Kommentit
Lähetä kommentti