Musiikin tekeminen
Mitä musan tekeminen mulle merkitsee?
Ensisijaisesti se on mulle tunteiden ja pään sisäisten maailmojen välittämistä kuulijalle. Mulla luovat kaudet tulee yllättäin, usein kun elämässä tapahtuu muutoksia. Biisiaihiot alkavat jylläämään alitajunnan syövereistä tietoisuuteen yleensä yöaikaan, minkä vuoksi esimerkiksi päiväduunin yhdistäminen musan tekoon on vaikeaa.
Ylipäätään kirjoittaminen vaatii tilaa, jotta tekstiä ja ideoita syntyy. Yleensä teen noin viisi aihiota, joista yksi erottuu. Joskus huomaan, että kuukausia tai jopa vuosia päässäni pyörinyt melodia tai rytmipätkä pääsi viimein päästäni pihalle.
Kun raahaan yön pikkutunteina kyhätyn biisiraakileen bändikämpälle ja biisiä aletaan sovittaa yhdessä. Biisi herää eloon ja parhaillaan tulee fiilis että just tää biisi on meidän paras. Enkä malta odottaa että pääsen soittamaan niitä livenä ensimmäistä kertaa.
Mun bändi Safiiri livenä Saarijärven Bar&Cafe Oodissa pe 20.9. klo 23.





Kommentit
Lähetä kommentti