Laskiaistiistai Hawaijilla

No nyt sitten te jotka ette pulkkamäkeen jouda tai uskalla syöksyä! Riemukkaisiin laskiaistunnelmiin pääsette myös tällä seuraavalla reseptillä. Tänä vuonna perinteinen laskiaispulla saa uudet sisälmykset kun Sanna tonkii jääkaappiaan ja saa idean.

Versio #1. Ilman banaanitäytettä. Kehittelytyö vielä kesken.

Tropiikin laskiaispullat


Vaikkei päiväntasaajalta luulisi löytyvän mitään laskiaiseen liittyvää, siellä kuumat hiekkadyynit korvaavat hyiset pulkkamäet ja lime ja banaani mansikkahillon ja mantelimassan. Ta-daa, matka kohti trooppisia tunnelmia talven keskellä voi alkaa!


Taikina:


2,5 dl     maitoa tai vettä
1 pss     kuivahiivaa
1 tl        suolaa
1,5 dl    sokeria
n. 7 dl   vehnäjauhoja
puolikas kananmuna
75 g      voita


Lämmitä maito/vesi hieman yli kädenlämpöiseksi (42-45 -asteiseksi). Sekoita kuivahiiva, suola, sokeri ja puolet jauhoista ja lisää nesteen sekaan. Vaivaa jauhoja lisäillen sekä lisää kananmuna ja pehmennyt voi. Kananmunan saat puoliksi niin, että rikot munan lasiin ja sekoitat rakenteen rikki. Sitten vain kaadat noin puolet taikinan sekaan ja säästät lopun munan voiteluun. Vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa leivontakulhosta. Nostata taikinaa vedottomassa paikassa (esim. mikroaaltouunissa) 20-30 minuuttia. 
Pyöritä taikinasta 8-10 pullaa. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria tai mantelilastuja. Anna nousta vielä hetki leivinliinalla peitettynä ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Tämän jälkeen jäähdytä ja valmista täyte.


Täyte:


2 dl       kuohukermaa
1 prk    Valion lime-valkosuklaarahkaa
1-2 rkl  sokeria maun mukaan


2           kypsää banaania
            (kinuskikastiketta)


Vaahdota kerma ja sekoita rahka joukkoon. Soseuta banaanit. Halkaise pullat ja lisää pohjalle lusikallinen banaanisosetta. Halutessasi kaada hieman kinuskikastiketta banaanisilmän ympärille. Tämän jälkeen lisää iso lusikallinen kerma-rahkaseosta ja kansi päälle. Ja sitten herkuttelemaan!


Lopuksi pikku vinkki! Jos kerma-rahkavaahtoa jää yli, lisää sekaan säilöttyjä persikan ja ananaksen paloja niin saat hyvän välipalan. 


Pulla testiryhmän koetuksella. Kommentit olivat lievästi sanottuna ylistäviä ;)

Kommentit

Suositut tekstit