Syysmenu



Ilman pidempiä löpinöitä, tässä supersyksyinen ja superherkullinen menu vaikka rakkaan tai ystävien ilahduttamiseen! Syksyhän on rauhoittumisen ja talviunille vetäytymisen aikaa joten turhanpäiväinen hoppuilu ja höösääminen saa jäädä odottamaan uutta kesää. Pääruoka valmistuu rauhassa uunissa ja jälkiruuan omenoiden viipaloinnilla ei ole kiire, ne tummuvat kuitenkin uunissa kultaisen taikinapedin sylissä. Sienikeitto on ehkä maailman paras tekosyy karata aina uudelleen metsän uumeniin. Joten villasukat jalkaan, tuulitakki päälle ja soveltamaan!

Suppilovahverokeitto

reilu nokare    voita
2 rkl                vehnäjauhoja
2 dl                  Valion kolme juustoa -ruokakermaa
                        (kanalientä)
1                      sipuli kuutioituna
5 dl                  suppilovahveroita

Freesaa putsatut suppilovahverot sekä sipuli pannulla. Tee kattilassa suuruste voista ja vehnäjauhoista. Lisää kerma ja tarvittaessa kanalientä, sekoita tasaiseksi. Kiehauta ja lisää kuumat sienet ja sipulit joukkoon. Viimeistele valkopippurilla ja suolalla. Tarjoa vastapaistetun patongin tai croissanttien kanssa!

Kylmeneviin syysiltoihin, kynttilänvaloa, teetä... on siinä syksyssä jotain hyvääkin.

Oluessa ja omenalohkoissa haudutettua possua, valkosipulikermaperunat

Parhaiten tässä varmaankin toimisi porsaan potka, mutta tällä kertaa lihatiskiltä löytyi vain porsaan etuselkää. Ruoka onnistui kuitenkin loistavasti tälläkin, joten ruhon osan suhteen ei tarvitse olla kovin nuuka!

n. 1 kg             possun etuselkää
1                      sipuli
n. 100 g           lanttua
3                      omenaa pihapuusta
1 tölkki            tummaa Sandels-olutta
                        (lihalientä)
2 oksaa           rosmariinia
                       kokonaisia mustapippureita
                       suolaa

Halkaise possu kahteen osaan ja käristä pinta pannulla. Pilko omenat, sipulit ja lanttu suureen pataan ja laita lihat sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää rosmariinin oksat sekaan. Kaada päälle olut ja lihalientä niin, että lihat peittyy. Hauduta 150-asteisessa uunissa kolme tuntia tai enemmän, jos maltat odottaa! ;)

5               isoa pehmeämaltoista perunaa
2               valkosipulin kynttä
2 dl           kuohukermaa
                 suolaa
                 valkopippuria

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi ja silppua valkosipuli. Lado perunat uunivuokaan ja ripottele valkosipuli ja mausteet joukkoon. Kaada kerma päälle ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
Tarjoa annos keitettyjen viherpapujen kanssa.


Lihat ruskistuvat

Straight from the oven

Lihan tulisi irtoilla luista herkullisesti ja sulaa suussa kilpaa kermaperunoiden kanssa! NAMI!

Sannan omppupiiras

100 g        voita
1 dl           sokeria
1               kananmuna
1,5 dl        vehnäjauhoja
1 tl            leivinjauhetta
ripaus:
                suolaa
                kardemummaa
                kanelia
3-4           omenaa pihapuusta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, vatkaa sekaan kananmuna. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Levitä öljytylle piirakkavuoalle ja lado päälle kuorittuja omenaviipaleita. Ripottele päälle vielä sokeria ja kanelia. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoa itsetehdyn vaniljakastikkeen tai vaikka kaupan vaniljavaahdon tai jäätelön kera.

Oma versioni Muumimamman omenapiirakasta, tätä piirasta lisämaustaa kardemumma ja ripaus suolaa.

Lopullista sienisatoa odotellen,
Sanna :-)

Kommentit

Suositut tekstit