Tämä teksti voi sisältää voimakkaita kohkauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille

VAROITUS!!! Tämä postaus ei sisällä mitään ruokaan liittyvää lukuunottamatta mainintaa yhdestä ruokailusta. Teksti sisältää myös paikoittain rivoa kielenkäyttöä, vain selventääkseen teille sitä tunnetta joka ei voi olla tähän foorumiin mahdutettavissa. Kyseessä on leijumiskierros eilisestä Musen keikasta, joten kateelliset, älkää lukeko liian tiukka pipo päässä ;)

Huh, mikä alku viikolle! Neljän päivän työputki päättyi onnellisesti ja Sanna ryntäsi kevyin askelin ulos laivasta. Tapasin Suvin kaupungilla ja kävimme skumpalla Kaarnassa. Juho tuli junalla Lahdesta ja kävimme Hard Rock Cafessa syömässä. Miten ihania drinkkejä sieltä saakaan (toisaalta, noilla hinnoilla sietääkin jo)! Näiden aktiviteettien jälkeen ahtauduimme Juhon kanssa junaan ja hyppäsimme ulos Pasilassa. Totta tosiaan, yksi vuoden odotetuimmista keikoista alkaisi parin tunnin päästä - Muse on rantautunut Suomeen!

Odottelimme Hartwall-areenan kahvilassa hetken ennen kuin seikkailimme paikoillemme alakatsomoon :)

Paikoille päästyämme huomasimme että WAU, täältähän näkee tosi hyvin kaiken! Suora näköyhteys lavalle, paras paikka hahmottaa kokonaisuus. Lämmittelijä Deap Vally oli suoraan sanottuna aika paska, kaukaa katsottuna kaksi ufonaamaista, otsatukkaista, vähäpukeista pimatsua rääkkää kitaroitaan ja rumpujaan kuin viimeistä päivää. Viimeiselle biisille piti kuitenkin vähän osoittaa suosiota, olihan YleX:kin suostunut kerran soittamaan sen kappaleen. 

Sitten odoteltiin hetki, katsottiin kun settiä vaihdettiin. Ennen kuin osasin odottaakaan, pahaenteinen jytinä alkoi kantautua kaijuttimista. Valot syttyivät ja vaatimattoman näköinen alkuasetelma muuntautui sekunnissa henkeäsalpaavaksi areenamaiseksi alttariksi, jonka keskelle bändin jäsenet astelivat. Strobovaloja, lasereita, panoraamascreeni, jolle heijastui maailmanlopusta paasaava uutistenlukija erilaisten uhkaavien talouslukujen seassa. Laulaja Matt Bellamyn ääni räjäytti tajuntani. Eihän ihminen voi alkaa pyöriä äänen voimasta penkissään kuin paskahalvauksen saanut karkkimato. Mutta kun kyse on Musesta, on sekin näköjään mahdollista. 

Luojalle kiitos, pahin ensijäristys häivettyi muutaman kappaleen jälkeen. Silmäni tottuivat näkyyn ja pystyin alkaa keskittyä musiikkiin - helvetti, tuohan kuulostaa yhtä hyvältä tai jopa paremmalta kuin levyllä! Juuri kun ajattelin, että onpa hienot valot keikalla, katosta laskeutui ihan vitun iso kolmio. Ei siinä mitään, siihen alkoi vielä heijastua mitä hienoimpia kuvia ja kuvioita. Livekuvaajat streemasivat soittajia suoraan screeneille ja olisitte varmasti kuolleet nauruun, jos olisitte nähneet ilmeeni (Juho ei kuollut, se on katsellut mun lärviä sen verran pitkään). En edes tiennyt että suuni voi levähtää niin ammolleen, että sinne voisi työntää koripallon. Nyt tiedän. Myös sen, että silmät saattavat olla vaarassa pullahtaa päästä, jos näkee jotain liian hienoa.

Ettekä usko, Bellamylla oli flyygeli, jossa vilkkui valot sitä mukaa kun sen koskettimia painoi. Wau! Kappale Explorers kuulosti juuri niin kauniilta kuin osasin villeimmissä unissani odottaa. Valtavan tunnekuohun vallassa otin kuvia, nauroin, itkin, jorasin ja huidoin Juhoa yhtä aikaa. Empaattinen? En yhtään.

Muse - Explorers

 Yksi uuden levyn suosikeistani, Chris Wolstenholmen säveltämä ja laulama kappale Liquid State täytti odotukseni. Kappale tuntui kuitenkin olevan vieraampi yleisölle, se ei tosin estänyt minua nauttimasta kappaleesta täysin rinnoin.

 Juuri kun ajattelin, että nyt on kaikki nähty, pamahti dubstep-hitti Madness ilmoille. Niin isoja lasereita en ole
eläessäni nähnyt. Juho ei ole varmaan koskaan saanut niin montaa "Kato kato kato!!!!" -tönäisyä kylkiinsä kuin sen kappaleen soidessa. Kaunista, kieroa ja koukuttavaa kaikki kiedottuna noiden valojen ja musiikin viuhkaan. Uu la laa.

Ennen ensimmäistä encorea yleisöä varoitettiin minun tulkintani mukaan kapitalistisen maailman vaaroista kertovalla lyhytelokuvalla. Lavan yllä muotoaan ajoittain muuttanut kolmio laskeutui bändin jäsenten ylle valtavaksi pyramidiksi ja valkokankaaksi. Tämän jälkeen soi vielä Uprising ja eeppisyyden huipentuma Knights of Cydonia sekä yleisön valtavien suosionosoitusten innoittamina Starlight ja Survival. Onnellisina, väsyneinä ja pakkasta uhaten Sanna ja Juho suuntasivat takaisin kohti Pasilan asemaa, valmiina pitkään ja väsyttävään kotimatkaan. Ei se mitään, se kaikki oli enemmän kuin sen vaivan arvoista.

Lopuksi, omasta mielestäni varsin kirjavan keikkahistorian omaavana ihmisenä mielipiteeni voi ottaa vakavasti. Tämä kokemus meni hävittäjän vauhdilla ohi valovuosien päähän aiempiin konsertteihin nähden. Musen jalkoihin jäi listani pitkään ykkösenä ollut System of a Down, eikä tälle vetänyt läheskään vertoja edes Lady Gaga.

Innolla odotan seuraavaa, joka on muuten Swedish House Mafia. Joka tulee muuten viimeistä kertaa Suomeen tai ylipäätään minnekään, sillä bändi lopettaa. Mulla ja Juholla on muuten kenttäliput sinne. Ne kenttäliput myytiin muuten minuutissa loppuun. Aion muuten pitää siellä helvetin hauskaa. No, ehkä voin ottaa teille muutaman kuvan hikisistä ihmisistä ja pään sekoittavista valoista.

Maailmanlopun bileitä odotellen,
Sanna