Badasses on the loose

Automittari raksuttaa jälleen kun suuntaamme kohti roadtrippimme viimeistä etappia. Aurinko on vihdoin selvinnyt ulos pilvestä. Asfaltti kiiltää sateen jäljiltä.

Porvoo oli hyvä idea. Käväisimme parissa sisustuspuodissa naureskelemassa lapsellisille muoviastioille ja rumille tauluille ja joimme kahvit pienessä paikallisessa kahvilassa, josta sai myös ihan vitun hyvää marjasuklaa- ja persikkakakkua. Löysimme myös aidon second hand kaupan, josta Vesa osti ihan törkeen hienon takin. Mä ostin kitaramagneetin. Kun wanha kaupunki oli koluttu suunnilleen läpi, oli aika suorittaa Porvooseen saapumisen todellinen syy: pyhiinvaellus Brunbergin karkkitehtaalle. Maistoimme kaikkia suklaita mitä sieltä löytyi ja ostimme ostoskorillisen mässyä.

Seuraavaksi päätimme piipahtaa Nastolassa kun se sattui olemaan suht lähellä. Porukat oli tyytyväisiä kun tultiin käymään ja Pyry oli tuttuun tapaansa tehnyt pahojaan  (syönyt keksipaketin). Illaksi lähdimme Mikalle ja Jennille kun Lahden Sokos Hotelli oli täynnä (wtf?!).

Nukuimme koko reissun pisimmät unet ja tein meille lounasta. Siitä keksimmekin lähteä porukalla Varustelekaan josta mä ostin kaks mageeta paitaa, Vesku housut ja Mika kaks takkia. Uusimpia ostoksia auton takapenkille tunkiessani huomasin että meillä on kertynyt aika paljon kaikkea tavaraa tähän autoon reissun aikana. Tää alkaa muistuttaa sirkuskaravaania mutta sehän on vaan hauskaa!

Nyt lähestymme uhkaavasti Mansea ja aiomme ottaa kaiken irti vielä tästä vikasta päivästä. Autostereoista pauhaa Sum 41 ja muuta mättöä. Ihan mahtava keli, mahtavaa seuraa ja rentoutunut ja onnellinen mieli. Huomenna palaamme Seinäjoella ja illalla soitetaan Safiirin ensimmäinen keikka.

Huikeeta viikonloppua kaikille! :)

Kommentit

Suositut tekstit