Survivors
Jouduimme Kuopioon. Parkkiautomaatin syötyä kaikki kolikkomme päätimme hieman tutustua tuohon savolaisten päätukikohtaan. Löysimme sataman (josta löytyi iso esiintymislava jonne aion hommata Safiirin vielä joskus esiintymään), tyhjän ostokeskuksen sekä kalakukkosnägärin. Ja kun sinne asti oltiin tultu, päätimme valloittaa myös Puijon tornin. Sieltä sain lahjaksi upean kukan, vedimme tonnikalasämpylöitä sekä tietysti ihailimme upeita maisemia. Pyörivä kahvipöytä ei ehtinyt tehä edes kokonaista kierrosta kun päätimme lähteä lähtimään tuosta savolaisten Eiffeltornista.
Seuraavaksi kaahasimme Kolille. Heitimme romppeet hotellihuoneeseen ja lähdimme kiipeämään Ukko-Kolille ja se vasta vaarantäyteinen reissu olikin. Jos askel harhautui, upposi välittömästi märkään hankeen. Kapusimme myös Paha-Kolille, jolta legendan mukaan on tiputettu rikollisia kuolemaan. Päättelimme että kuolema siellä varmasti odottaisi, jos ei putoaisi alla sojottaviin lohkareisiin, uhri hukkuisi varmasti menninkäisten kuljettamana karmeaan Ripulinjärveen. Poikkesimme polulta mikä on aina fiksu idea vieraassa maastossa mutta löysimme lopulta takaisin hotellille ja riensimme jodlaten hotellin ravintolaan syömään.
Söimme pitkän kaavan mukaan ja ruoka oli mahtavaa. Jälkiruuaksi pöllimme Geisha-karkkeja ja Aku Ankan ja lähdimme huoneeseemme jossa kääriydyimme ihaniin valkoisiin kylpytakkeihin. Aamulla kävimme nauttimassa aamiaista, josta erikseen täytyy mainita kotitekoiset karjalanpiirakat sekä suklaalähde.
Nyt olemme matkalla kohti etelää. Äsken ohi vilahtanut kyltti kertoi meidän olevan seuraavaksi Joensuussa. Suuntana meillä on Porvoo ja sen vanha kaupunki ja illaksi pamahdamme Helsinkiin. Mä vaan ihmettelen miten kivaa elämä voi olla.


Kommentit
Lähetä kommentti