Kenellä on oikeus?

Pääsin eilen töistä iltayhdentoista jälkeen. Aamusta kello 7:15 hyppäsin Onnibussiin joka lähti viemään minua Helsinkiin kivalle vapaapäivän reissulle. Luonnollisesti alle viisituntisten yöunien jälkeen tunnen tarvetta nukkua joten ajattelin ottaa hyödyn irti yli viisituntisesta bussimatkasta.  

Mulla on hyvät unenlahjat. Osaan nukkua auringossa, kolisevassa junassa ja laivan hytissä, joka on aivan konehuoneen yläpuolella. Osaan nukkua musiikki korvilla ja missä vain.

Vaasasta oli tullut kyytiin pieni vauva (kai siellä on jotku vanhemmatkin mukana en oo jaksanu kattoa) joka huutaa ku saatana palosireeni. Onneksi mulla on kuulokkeet, lapsen railakas parkuminen ei vaadi nostamaan musiikin volyymitasoa korvavauriovaaran tasolle.

Otan mukavan asennon, tai sanotaanko vain asennon, mitä bussissa nyt voi kahdesta penkistä hyödyntää, peittelen itseni jättimäisellä kaulaliinallani ja teen nahkatakista tyynyn. Nukun ehkä tunnin kun kuulen kuskin kertovan saapuvamme Tampereelle. Pian sen jälkeen kuulen kun kuski puhuu pihalla jostain pyörätuolista.

Nukun vielä noin vartin kunnes herään aivan hirveään mölinään. Pyörätuolipotilas ei olekaan vanhus tai halvaantunut, vaan joku monivammainen. Ja sillä on paljon asiaa. Ainoa ongelma on vaan että se ei osaa ilmeisesti puhua ja mölytasosta päätellen se vituttaa sitä itseäänkin.

Mä en voi sille mitään että pelkään vähän vammaisia. Sellaiset vähän lupsakkaat on ihan ok kun ne on harmittomia. Mutta tollaset jotka huutaa suu vaahdossa ties mistä Jumalan syystä. Ehkä osatekijä tälle ahdistukselle on lapsuuden koulumatkat, kun isokokoisempi vammainen poika vaani tien poskessa puun alla ja lähti jahtaamaan kun sen ohi kulki.

Nykypäivänä puhutaan paljon vammaisten oikeuksista. Onhan nekin ihmisiä. Kiljuvan lapsen äidille on oikeutetumpaa käydä sanomassa että hiljennä lapsesi kuin että sanot vammaisen hoitajalle että hiljennä tuo vammainen. Silloin saa antaa ison pahan silmän. Tietysti niihin pitää suhtautua ihmisoikeuksia kunnioittaen. Sitä kylmää totuutta se ei kuitenkaan poista että koko palkeitten täydeltä jodlaava ja karjuva vammainen ei todellakaan paranna kanssaihmisten matkustusmukavuutta.

En ole itsekään täydellinen. En ole itsekäs kusipää. En kuitenkaan tee muiden ihmisten matkustamisesta vaikeampaa. Mun mielestä joukkoliikenteessäkin ihmisellä on oikeus omaan rauhaansa, tilaan ja hiljaisuuteen jonka vuoksi en laula, puhu kovaa puhelimessa, piereskele, tupakoi tai heittele ihmisten päälle tavaroita. Mulle se on tärkeää ja odotan kanssamatkustajiltakin jonkinlaista etikettiä. Elää saa mut ei häiritä.

Se että oon väsynyt on ehkä mun oma vika. Mitäs kävin töissä ja päätin lähteä ainoana vapaapäivänäni käymään etelässä moikkaamassa läheisiä. Oisin ihan hyvin voinut jäädä Pohjanmaallekin ja vaikka siivota. Laskin sen varaan että saisin ummistaa silmäni niin että saisin ladattua akkuni täksi päiväksi. Kaikki tietää millainen ole  väsyneenä ja nälkäisenä. Ihmishirviö. Ja nyt mun vitutusmittari on värähtänyt jo aika punertavalle asteelle joten toivon etten ole kuin perseeseen ammuttu noita koko päivää.

Mä kirjoitan tänne ettei mun sisäinen Hitleri vedä miekkaa tupesta ja lähde tekemään jotain mikä saisi koko saatanan bussin kääntämään paheksuvana (salaa kuitenkin kiitollisena) päänsä ja minusta tulisi päivän virallinen ihmisvihaaja.