Kevään ensi säteet herättävät tunteita... vihan tunteita!

Rakastan mun kämppää. Tässä on vain yksi ongelma. Tiettyyn aikaan päivästä aurinko paistaa suoraan siihen kohtaan missä on sohva (olen kyllä vaihdellut järjestystä mutta nykyinen on ainoa järkevä) niin että siinä ei voi istua mitenkään päin ilman että lähtee järki. Ikkunat on järjestelty niin nokkelasti ettei niiden eteen saa edes viritettyä verhoa. Tuntuu kun silmät syöpyisi sekunnissa ja ihan sama kuinka vähän on vaatetta päällä, tuntuu siltä kun kaikki vaatteet alkaisi kiehua päällä ja sekös alkaa vasta vituttaa.

Tänään olen juossut kaupungilla koko päivän hoitelemassa toinen toistaan tärkeämpiä asioita ja pihalla on ollu ihan vitun kylmä. Tuulee niin että kiroan sitä että menin laittamaan huulirasvaa ja jätin hiukset auki. Hattu meinasi lentää päästä. Kaulaliina aukesi itsestään ja alkoi lepattaa irtoamisen partaalla. Tuulenpuuska meinasi heivata mut autotielle. Tallasin mutapaskalätäkköön joka oli ainoa pinta koko Seinäjoella joka ei ollut jäässä. Taivaan peitti niin paksu pilvikerros että sitä olisi voinut luulla betoniksi. Ilmassa leijaili lumihiutaleita jotka kirkuivat että haista paska et ikinä pääse pihalle ilman pitkiä kalsareita. Harmaampaa päivää saa hakea.

Juuri kun astun kotiovestani sisään, äiti soittaa. Suunnittelemme eteläistä rantalomamatkaa loppukeväälle ja puhelumme koski matkan varaamista. Lupasin että voin ottaa selvää eri lomakohteista ja istahdin ihanalle antiikkisohvalleni avatakseni läppärin. KAS KUMMAA! Mikäs se sieltä pölähtää pilvien takaa? Haista!

PS. Kirjoitan tätä kämppäni pimeimmässä nurkassa