Auringon paahteesta Suomi-baariin
Täällä Espanjassa (ja lomassa) on parasta se, että asiat voi tehdä ihan omalla painollaan. Nautimme kiireettömän aamiaisen parvekkeellamme ja päätimme lähteä rannalle loikoilemaan. Saimme kympillä rantatuolipaikat, joihin palvelijat kantoivat jääkylmiä virvokkeita noin kolmen euron kappalehintaan. Lueskelimme naistenlehtiä, juttelimme elämästä ja juoksimme mereen polttaen samalla jalkapohjat auringon paahtamassa hiekassa. Merivesi oli virkistävää ja aallot isoja ja lempeitä. Tuli ihan lapsuus mieleen kun juoksimme mökkisaaren rannasta heti veteen odottamaan aaltoja nähtyänmme ohittavan moottoriveneen.
Muutaman tunnin rantalöhöilyn jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Läheltä majapaikkaamme valitsimme kahvilan, jossa nautimme kana-caesarsalaatit, ilmakuivatulla kinkulla ja manchegolla täytettyä patonkia sekä tuorepuristettuja mehuja. Ateria maksoi yhteensä noin 20€. Suunnistimme Siwan kautta kämpille ja aloinme punomaan kylienvalloitusjuonia parvekkeellamme sangrialasien ääressä. Minun teki mieli päästä laulamaan pari biisiä karaokea. Googlen mukaan lähin auki oleva karaokebaari oli Bar Cosmos muutaman sadan metrin päässä. Auringonlaskun jälkeen kadut ja ravintolat olivat täynnä ihmisiä ja ihmetystä herätti myös myöhään liikenteessä olevat lapsiperheet. Kaupungissa raikasi upea espanjalainen baritonilaulanta ja ihastelimme, kuinka terasseilla nauravat perheet nauttivat yhdessä illallista. Bongasimme Bar Cosmoksen kyltin ja odotimme innolla espanjalaisen karaokeillan alkua.
Astuimme oranssiksi sisustettuun kapakkaan. Kesti pari sekuntia rekisteröidä, että kaiuttimissa raikasi täysiä Sielun veljien Peltirumpu. Vilkaisin kulmien alta kyräilevään baarimikkoon, joka tokaisi että mitäs juodaan. Silmäni harhailivat miehen taakse baarihyllyyn, jota peitti komea lonkerotölkkien rivistö. Ainoa ero Suomen baareihin oli se, että tällä lonkero maksaa 3 euroa. Istuimme pöytään ja lauloimme pari biisiä. Vanha luokkakaveri Juuso ammattikoulusta tuli morjestamaan meitä, hän nimittäin asuu nykyään Fuengirolassa. Hän kertoi, että talvisin täällä asuu 20 000 suomalaista ja että täällä pärjää oikein hyvin suomella. Kun baarin desibelitaso nousi niin korkeaksi että sitä olisi voinut käyttää salaisen armeijan kidutuskeinona, päätimme vaihtaa puljua. Idyllisesti valaistujen, rattoisten perheravintoloiden keskelle jäi suomalaisbaari, jonka ikkunoista näkyi stetson päässä pomppivia örveltäviä punanaamoja, ja ovi oli täytynyt sulkea luultavasti huudon tai Irwin-tulkintojen vuoksi.
Juuso kertoi Rock House -nimisen paikan olevan kantakapakkansa. Totta kai siellä piti päästä käymään. Baari oli sijoitettu rannan venelaiturien läheisyyteen ja baarissa raikasi Rammstein ja Metallica. Baaria piti mukavan oloinen partajeesus, ja terassilla meitä tervehti Rölli-niminen kultainen noutaja. Terassilla istui mies joka kertoi tuoneensa Nintendon Suomeen. Lisäksi hän pröystäili kaikilla muillakin saavutuksillaan, muun muassa uutiskirjeestä, jolla tienasi satoja tuhansia (varmaan markkoja). Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja kertoilla kaikkia seikkailuja ravintola-alalta, jonka nyt ainakin toistaiseksi olen jättänyt taakseni.
Kun silmäluomet alkoivat painaa hälyttävästi, vaihdoimme tuopit kananpaloihin, jotka haimme KFC:stä (joka oli vielä 2:30 auki vaikka ovessa luki, että ravintola suljetaan puoliltaöin). Olimme kävelleet enemmän mitä suunnittelimme (eilisen jälkeen päätimme, ettemme ylitä 2000 askelta) joten painuimme pehkuihin tuntien olomme hyvinkin reippaiksi.
Muutaman tunnin rantalöhöilyn jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Läheltä majapaikkaamme valitsimme kahvilan, jossa nautimme kana-caesarsalaatit, ilmakuivatulla kinkulla ja manchegolla täytettyä patonkia sekä tuorepuristettuja mehuja. Ateria maksoi yhteensä noin 20€. Suunnistimme Siwan kautta kämpille ja aloinme punomaan kylienvalloitusjuonia parvekkeellamme sangrialasien ääressä. Minun teki mieli päästä laulamaan pari biisiä karaokea. Googlen mukaan lähin auki oleva karaokebaari oli Bar Cosmos muutaman sadan metrin päässä. Auringonlaskun jälkeen kadut ja ravintolat olivat täynnä ihmisiä ja ihmetystä herätti myös myöhään liikenteessä olevat lapsiperheet. Kaupungissa raikasi upea espanjalainen baritonilaulanta ja ihastelimme, kuinka terasseilla nauravat perheet nauttivat yhdessä illallista. Bongasimme Bar Cosmoksen kyltin ja odotimme innolla espanjalaisen karaokeillan alkua.
Astuimme oranssiksi sisustettuun kapakkaan. Kesti pari sekuntia rekisteröidä, että kaiuttimissa raikasi täysiä Sielun veljien Peltirumpu. Vilkaisin kulmien alta kyräilevään baarimikkoon, joka tokaisi että mitäs juodaan. Silmäni harhailivat miehen taakse baarihyllyyn, jota peitti komea lonkerotölkkien rivistö. Ainoa ero Suomen baareihin oli se, että tällä lonkero maksaa 3 euroa. Istuimme pöytään ja lauloimme pari biisiä. Vanha luokkakaveri Juuso ammattikoulusta tuli morjestamaan meitä, hän nimittäin asuu nykyään Fuengirolassa. Hän kertoi, että talvisin täällä asuu 20 000 suomalaista ja että täällä pärjää oikein hyvin suomella. Kun baarin desibelitaso nousi niin korkeaksi että sitä olisi voinut käyttää salaisen armeijan kidutuskeinona, päätimme vaihtaa puljua. Idyllisesti valaistujen, rattoisten perheravintoloiden keskelle jäi suomalaisbaari, jonka ikkunoista näkyi stetson päässä pomppivia örveltäviä punanaamoja, ja ovi oli täytynyt sulkea luultavasti huudon tai Irwin-tulkintojen vuoksi.
Juuso kertoi Rock House -nimisen paikan olevan kantakapakkansa. Totta kai siellä piti päästä käymään. Baari oli sijoitettu rannan venelaiturien läheisyyteen ja baarissa raikasi Rammstein ja Metallica. Baaria piti mukavan oloinen partajeesus, ja terassilla meitä tervehti Rölli-niminen kultainen noutaja. Terassilla istui mies joka kertoi tuoneensa Nintendon Suomeen. Lisäksi hän pröystäili kaikilla muillakin saavutuksillaan, muun muassa uutiskirjeestä, jolla tienasi satoja tuhansia (varmaan markkoja). Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja kertoilla kaikkia seikkailuja ravintola-alalta, jonka nyt ainakin toistaiseksi olen jättänyt taakseni.
Kun silmäluomet alkoivat painaa hälyttävästi, vaihdoimme tuopit kananpaloihin, jotka haimme KFC:stä (joka oli vielä 2:30 auki vaikka ovessa luki, että ravintola suljetaan puoliltaöin). Olimme kävelleet enemmän mitä suunnittelimme (eilisen jälkeen päätimme, ettemme ylitä 2000 askelta) joten painuimme pehkuihin tuntien olomme hyvinkin reippaiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti