Kaikki varmaan tietää mut mutta mä en vielä tiedä ketään

On tullut aika kertoa teille rakkaat blogini lukijat mitä mulle tuliterälle Lappalaiselle on täällä tapahtunut! Ja mikä onkaan parempi tapa paljastaa nämä jännittävät tapahtumat kuin iha ite ottamillani kuvilla! Tahdon että pidätte kuitenkin mielessänne etten millään ole ehtinyt kuvaamaan kaikkea hauskaa mitä täällä on tapahtunut (esim. kun kaatusin rinteessä tai oksensin ensimmäisen kerran) koska en oo viel saanu otsaan liimattavaa actionkameraa, mutta yritän paikata niitä aukkoja hauskoilla kuvateksteillä: nauttikaa!

Leville saapuessani täällä oli aivan valkoista ja taianomaista, mutta uusi työkaverini rikkoi pumpulilinnani kertomalla, että se kaikki on tykkilunta. Mutta eipä mennyt kuin pari päivää kun sitä ihan aitoakin tavaraa alkoi pärskähdellä taivaalta. Vielä ei ole mennyt hermo tähän hyytävään aineeseen (täytyy nauttia siitä tunteesta!) Ensimmäisessä kuvassa Levin eturinne, johon otin tuntumaa muutama päivä saapumiseni jälkeen, mutta siitä myöhempänä.

Leviläinen alppitalo. Ehkä juuri bannerit ja valomainokset erottavat nämä leviläiset ja aidot alppitalot toisistaan. Vai ehkä se sijainti? Tätä syvällistä kysymystä pohtiessaan on kuitenkin mukava antaa silmien tutkia talojen yksityiskohtia. Nämä talot bongasin aamulenkilläni aivan Levin keskustasta, eturinteen kupeesta.

Tää on nonsense-kuva mutta mun kamerasta löytyvät hienot huoneistokuvat on ja pysyy sen muistikortin omana salaisuutena niin kauan, että saan uuden kamerapiuhan (taisin unohtaa omani junaan?!) Asun kuitenkin Hullu Poro -hostelleilla parin kilometrin päässä keskustasta ja sain onnekseni kaks tosi ihanaa kämppistä! Vaikka me ollaan tunnettu vasta alle kaksi viikkoa, me voidaan jo nyt jakaa kaikki ilot ja murheet. Joku sanoi mulle ennen tänne lähtöä että tänne tulee samanhenkistä porukkaa? Yes, indeed. Mulla on oma huone jossa on kaks sänkyä, kirjotuspöytä, peili, ikkuna(!) ja jonkin verran säilytystilaa. Riittää mulle oikein hyvin :) Mun on helppo sopeutua joka paikkaan ja tää on nyt mun koti.

 

Tässä on kuva annoksesta, jota pääsen paistamaan tämän talven aikana varmasti satoja ellen tuhansia kertoja. Ämmin leike, paikka: Ämmilä. Käytiin vetää nää ekan viikon aikana mun toisen kämppiksen, Lauran, kanssa.

Sitten se eka kerta. Rinteessä. Tai oikeastaanhan se oli jo toinen kerta, oonhan mä käyny Messilässä 9-luokalla laskettelemassa. En tiedä onko muhun iskenyt vanhuus, tasapainohäiriö vai joku saatanan korkeanpaikankammo vai onko Messilän rinteet oikeasti ihan naurettavia verrattuna tänne Lapin maisemiin. Mä kuitenkin laskin PUOLESTA VÄLISTÄ eturinnettä ja mut valtasi hysteerinen kuolemanpelko, jota yritin kaikin tavoin naamioida mielipuolisen hermovirnuilun varjoon. Se oli aika läpinäkyvää. Mun pulssi oli varmasti yli 200, kun ensimmäistä kertaa suuntasin sukseni suoraan kohti alamäkeä ja tajusin että vittu tää vauhtihan kiihtyy muuten aika nopeesti. Jalat poikittain lukkoon, luisua viistoon ja perseelleen. Kämppis oli jo lautansa kanssa alhaalla mutta sinne oli matkaa sen verran etten varmasti ois kuullu vaikka siellä ois koko Levin väki kajauttanu kunnon huutonaurut. Pääsin kuitenkin lopulta alas ja lähin rohkeasti itsesuojeluvaistoani kuuntelematta koittamaan uudestaan ja kahen ekan laskun aikana ryssin noin kymmenen kertaa. Sitten muistin että toista jalkaa käännyttäessä täytyy keventää ja oho heti lähti sujumaan paremmin. Ehkei mun laskuasento saa vielä täysiä pisteitä. Kuvitelkaa kuinka normaalisti lasketaan. Selkä kyyryssä, kädet vaihtavat puolia jalkojen liikkeiden tahdissa, kaikki näyttää sulavalta ja luonnolliselta. Noniin, sitten mietitään mut sinne sekaan. Jalat välttyy juuri ja juuri sotkeutumasta toisiinsa, kädet heittää kärrynpyörää eri suuntiin ja sivusta katsottuna huojun joko tiukassa etu- tai takakenossa. Mutta pysyinpä pystyssä kuitenkin, joten haistakaa! Ens kerralla aion sitten laskea ihan ylhäältä asti, mutten eturinteestä.

"Mä aion opetella tänä talvena lautailemaan!" toteaa Sanna, 22, Lahesta. Jospa ensin katsoisit peiliin ja kehoittaisit sisäistä skimbaajapetoasi opettelemaan suksilla laskun salat ensin. 

Ei löydetty pulkkamäkeä hostellin nurkilta mutta yllä oleva maisema näyttää että Levin valot paistavat ikkunoistamme sisään koko ajan. 

Sitten koittikin ensimmäinen viikonloppu! Perjantaina lähdettiin kattomaan Hullu Poro Areenalle Haloo Helsinkiä molempien kämppisteni kanssa ja meno oli aivan mahtava! Ilta kuitenkin päätettiin suht piakkoin keikan jälkeen, koska mun piti mennä seuraavana aamuna tuhertamaan lounasta. Lauantaina sitten iskettiin Areenalle uudestaan ja päästettiin meidän laukut ja juomat yhteiskuvaan Don Johnson Big Bandin kanssa. Mahtavaa! Ilta (ja aamu) jatkuivat sitten muiden porolaisten seurassa eikä siitä sen enempää ;)

Jotain mun maanantaisesta selviytymistarinasta kertoo luultavasti tämä kulinaarinen huippuhetkeni. Kai nyt klassisen Mac'n'cheese-ruokalajin valmistuksessa voi vähän oikaista? No, ei voi. En kuitenkaan onneksi oksentanut suoraan pannulle haistaessani palaneen juuston ja rasvan katkun. Ehdin ikuistaa tämän elämäni ehkä sairaimman kokkaussetin ja pohjanoteeraukseni ennen kuin hautasin sen sekajätteen joukkoon. Vitut, mä syön karjalanpiirakan.

Mutta uskokaa tai älkää: kyllä täällä muutakin tehdään ku lasketellaan ja ryypätään! Täältä nimittäin löytyy työntekijöille ilmainen aivan mahtava kuntosali, jolla oon ehtiny käyä jo monta kertaa! Lisäksi täällä järjestetään jossain ryhmäliikuntakursseja ja muuta, mutta niihin pitää vielä tutustua lisää ja selvittää aikatauluja. Pukuhuoneiden yhteydestä löytyy myös suihkut ja saunat, mutta tällaista en ole ennen nähnyt (katsokaa edellinen kuva): Infrapunasauna. Ja se näyttää oikeasti siltä että sinne mahtuu kaks henkeä. Kuka lähtee saunomaan? Mä voin maksaa. 

Tältä täällä siis näytti tänä aamuna, pakkanen kiristyi päivän mittaan noin -20 asteeseen, mikä tarkoitti sitä, että mun uudet talvivarusteet joutui ensimmäiseen testiinsä. Ne selviytyi loistavasti. Selvisin hengissä ja ilman hypotermiaa työpaikalta kotiin. Antaa tulla vaa pakkasta, ei tunnu missään!

Sannan seikkailut jatkuvat taas ensi jaksossa, olkaahan kuulolla!