Läheisyys, pitäiskö siitä saada kiinni?

Tällaisina päivinä en kirjoita blogiini vaan päiväkirjaani. Enhän halua että joku saa tietää munkin olevan joskus onneton? Tuokin ajattelu on nykymaailman mukanaan tuomaa itsekeskeistä paskaa, aina on oltava täydellistä ja ihanaa. Jos ei, siitä hiljetään syvästi.

Miksi kevät ja orastava kesä tuo tunteen läheisyyden kaipuusta? Miksi yhtäkkiä talvilapasen viskattuaan kaatopaikalle tarvitseekin jonkun käden pitämään omasta kuivuneesta kämmenestään kiinni? Kuinka sitä ei osannut kaivatakaan ennenkuin sitä osasi ajatella? Se on kuin savuke jota ei huomannut koko päivänä polttaneensa. Yhtäkkiä se onkin niin merkityksellinen, muka ainoa työkalu jolla saat nakuteltua loppupäiväsi kasaan.

Miksei riitä että toppahousujesi alta paljastuneet reitesi hinkkaavat toisiaan vasten astellessasi uusissa bikineissä kohti rosoista hiekkarantaa?