En ihan telkkaria heittäny hotlahuoneen ikkunasta mutta jäätelötuutin kuitenkin
Eilen illalla mulla ei ollu varsinaisesti bilefiilistä ku kärsin auringonpistoksesta mutta partybeibe Teija oli vauhdissa. Lähdimme siis hotellimme ovesta vähän laittautuneina ja päätettiin vähän kävellä ja etsiskellä jotain kivaa baaria. Lopulta baari-iltamme oli muuttua grande katastrofiksi.
Kaikki baarit joihin yritimme mennä (klo 00-03 välillä) oli sattumoisin menossa kymmenen minuutin päästä kiinni. Yhdessä viinikellarissa nyrpeä homon näköinen tarjoilija suostu kuitenki kaataa meille liraukset Sauvignon Blancia ja me syyllisyydentuntoisina sen loppuillan pilaamisesta jätettiin sille ihan oikeen 40 senttiä tippiä. Palloilimme ympäri Passeig de Graciaa ja ajattelimme että ainakin löytäisimme jostain Döner Kebabin, joka tuntuu olevan täällä kaikkien karvarannekuppiloiden nimenä. Olemme törmänneet niihin satoja kertoja täällä seikkaillessamme ja me oltiin varmoja että löytäisimme sellaisen nytkin.
Kävelimme yhden baarin ohi ja toisessa silmäkulmassa vilahti sisäänheittäjä ja seuraavaksi huomasimme istuvamme afrikkalais-brittiläisen kapakan yläkerrassa Carlsbergit nenän edessä. Teija huojui mutta se johtuu että se istui jollain rautasella keinutuolilla. Alakerrassa alkoi soittaa ja laulaa musta mies ja kaikista tuli railakkaita - paitsi meistä. Kävimme vaatimassa tiskiltä meille luvatut ilmaiset shotit jotka muistutti pikemminkin sulanutta mehujäätä kuin alkoholiannosta.
Jatkoimme Döner Kebabin etsintää ja kas kummaa niitä ei yhtäkkiä olekaan missään. Kun tarkemmin katsoi, tässä kaupungissa ei ollut mikään muukaan paikka auki. Internetin ihmeellisen virtuaalihelvetin lupaus Barcelonasta "City that never sleeps..." kaikui korvissani ja alkoi pikkuhiljaa kaikua kovempaa ja ilkeämmin..... ei, se olinkin minä kun huusin että jos täältä ei kohta löydy jotain auki olevaa paikkaa niin tapan kaikki. Teija pelkäsi että me herätetään koko kylän kodittomat mutta oikeastaan kumpaakaan ei kiinnostanut pätkääkään muiden ongelmat kun itse olimme eksyneitä, nälkäisiä ja väsyneitä. Kusimme kostoksi kaikille espanjalaisille keskelle tietä ja uhkasimme mielissämme tappaa paljain käsin sen onnettoman, joka yrittää meijät ryöstää tai raiskata.
Maratonin mittaisen vaelluksen (tai ehkä se oli 10km, sandaalit jalassa kuitenkin kerrotaan neljällä) löysimme takasin Lessepsiin eli kotihuudeille ja muistimme, että meillä olisi hotellilla omenoita, pähkinöitä ja suklaata, mihin me oikeastaan oltaiskaan mitää saatanan kebabbia tarvittu???
-----------------
Tänään tiistaina, viimeisenä päivänämme täällä pilvet ei enää kestäny pidätellä itkuaan vaan alkoivat tiputtaa isoja lämpimiä pisaroita tämän kaupungin ylle. Olo on haikea mutta sanoinkin eilen Teijalle että hauskojen asioiden loppumista ei pitäisi koskaan surra koska sen jälkeen tulee jotain uutta hauskaa. Kävimme aamulla hakemassa pikku kahvilasta kahvit ja juustoleipää, pan con queso, ja ostimme Siwasta siihen kinkkua ja juustoa. Söimme aamupalaa pienessä puistossa ja nautimme pienistä hetkistä. Ehkä käymme kstsomassa vielä La Ramblasia ja kuuluisaa suihkulähdettä, mutta tänään otetaan rennosti.
Pulloposti pitää vielä laittaa merelle vaeltamaan.
Kaikki baarit joihin yritimme mennä (klo 00-03 välillä) oli sattumoisin menossa kymmenen minuutin päästä kiinni. Yhdessä viinikellarissa nyrpeä homon näköinen tarjoilija suostu kuitenki kaataa meille liraukset Sauvignon Blancia ja me syyllisyydentuntoisina sen loppuillan pilaamisesta jätettiin sille ihan oikeen 40 senttiä tippiä. Palloilimme ympäri Passeig de Graciaa ja ajattelimme että ainakin löytäisimme jostain Döner Kebabin, joka tuntuu olevan täällä kaikkien karvarannekuppiloiden nimenä. Olemme törmänneet niihin satoja kertoja täällä seikkaillessamme ja me oltiin varmoja että löytäisimme sellaisen nytkin.
Kävelimme yhden baarin ohi ja toisessa silmäkulmassa vilahti sisäänheittäjä ja seuraavaksi huomasimme istuvamme afrikkalais-brittiläisen kapakan yläkerrassa Carlsbergit nenän edessä. Teija huojui mutta se johtuu että se istui jollain rautasella keinutuolilla. Alakerrassa alkoi soittaa ja laulaa musta mies ja kaikista tuli railakkaita - paitsi meistä. Kävimme vaatimassa tiskiltä meille luvatut ilmaiset shotit jotka muistutti pikemminkin sulanutta mehujäätä kuin alkoholiannosta.
Jatkoimme Döner Kebabin etsintää ja kas kummaa niitä ei yhtäkkiä olekaan missään. Kun tarkemmin katsoi, tässä kaupungissa ei ollut mikään muukaan paikka auki. Internetin ihmeellisen virtuaalihelvetin lupaus Barcelonasta "City that never sleeps..." kaikui korvissani ja alkoi pikkuhiljaa kaikua kovempaa ja ilkeämmin..... ei, se olinkin minä kun huusin että jos täältä ei kohta löydy jotain auki olevaa paikkaa niin tapan kaikki. Teija pelkäsi että me herätetään koko kylän kodittomat mutta oikeastaan kumpaakaan ei kiinnostanut pätkääkään muiden ongelmat kun itse olimme eksyneitä, nälkäisiä ja väsyneitä. Kusimme kostoksi kaikille espanjalaisille keskelle tietä ja uhkasimme mielissämme tappaa paljain käsin sen onnettoman, joka yrittää meijät ryöstää tai raiskata.
Maratonin mittaisen vaelluksen (tai ehkä se oli 10km, sandaalit jalassa kuitenkin kerrotaan neljällä) löysimme takasin Lessepsiin eli kotihuudeille ja muistimme, että meillä olisi hotellilla omenoita, pähkinöitä ja suklaata, mihin me oikeastaan oltaiskaan mitää saatanan kebabbia tarvittu???
-----------------
Tänään tiistaina, viimeisenä päivänämme täällä pilvet ei enää kestäny pidätellä itkuaan vaan alkoivat tiputtaa isoja lämpimiä pisaroita tämän kaupungin ylle. Olo on haikea mutta sanoinkin eilen Teijalle että hauskojen asioiden loppumista ei pitäisi koskaan surra koska sen jälkeen tulee jotain uutta hauskaa. Kävimme aamulla hakemassa pikku kahvilasta kahvit ja juustoleipää, pan con queso, ja ostimme Siwasta siihen kinkkua ja juustoa. Söimme aamupalaa pienessä puistossa ja nautimme pienistä hetkistä. Ehkä käymme kstsomassa vielä La Ramblasia ja kuuluisaa suihkulähdettä, mutta tänään otetaan rennosti.
Pulloposti pitää vielä laittaa merelle vaeltamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti