Tulin tänne tänä(kin) vuonna liian aikaisin #sienimetsä
Harhailen lahtelaisessa metsässä. Olen uppoutunut puhelimeeni ja törmäilyni puihin ja kiviin saa mut varmasti näyttämään helvetin vakuuttavalta erähaahuilijalta. Pakko istua kannolle ja toivoa ettei se ole täynnä kusiaisia. Vieressäni lojuu leivontakulho, jossa on maailmanhistorian säälittävin sienisaalis.
Ennen paluutani Pohjanmaalle päätin käydä katsomassa, mitä vanhat tutut apajat tarjoavat minulle. Ehkä pienen tuliaisen uuden kodin pakkaseen pahan päivän varalle? Vitut. Metsä mylvi naurusta kun upotin jalkani sen sammalikkoon. Te jotka olette lähdössä lähipäivinä sienimetsään - älkää vaivautuko.
Olen tunnettu suppilovahveroiden ystävä ja tiedän tarkalleen mistä saan niitä käsiini. Lompsin siis suoraan noille apajille ja keräsin kaikki havunneulaa isommat suppilovahverot. Jotta olisin voinut edes valehdella itselleni saaneeni kulhon pohjan peitettyä, keräsin myös muita sieniä. Keltaorakkaat ovat aiemmin toimineet lähinnä lattiamattona, mutta nyt kaikki sikiövaiheen ohittaneet yksilöt lähti mukaan. Poimin jopa sienimaailman sossupummeja, kangassieniä. Yksi löytämäni tatinpoikanen oli niin viaton, ettei siihen ollut ehtinyt pesiytyä vielä yksikään mato. Yksinkertaisesti olen täällä aivan helvetin liian aikaisin.
Näin äsken kaksi mätää kanttarellia ja heti sen jälkeen siilin, josta oli tosin enää nahka jäljellä. Kärpäsillä oli megabileet. Päätin, että nyt on aika lähteä takaisin kohti parkkipaikkaa ennen kun ne päättävät että minä olen seuraava ruokalaji.
Nyt palaan Nastolaan häntä koipien välissä ja loihdin näistä sienistä upean aterian itselleni. Uskon että annoskoko on noin yksi ruokalusikallinen. Bon appetit!
Ennen paluutani Pohjanmaalle päätin käydä katsomassa, mitä vanhat tutut apajat tarjoavat minulle. Ehkä pienen tuliaisen uuden kodin pakkaseen pahan päivän varalle? Vitut. Metsä mylvi naurusta kun upotin jalkani sen sammalikkoon. Te jotka olette lähdössä lähipäivinä sienimetsään - älkää vaivautuko.
Olen tunnettu suppilovahveroiden ystävä ja tiedän tarkalleen mistä saan niitä käsiini. Lompsin siis suoraan noille apajille ja keräsin kaikki havunneulaa isommat suppilovahverot. Jotta olisin voinut edes valehdella itselleni saaneeni kulhon pohjan peitettyä, keräsin myös muita sieniä. Keltaorakkaat ovat aiemmin toimineet lähinnä lattiamattona, mutta nyt kaikki sikiövaiheen ohittaneet yksilöt lähti mukaan. Poimin jopa sienimaailman sossupummeja, kangassieniä. Yksi löytämäni tatinpoikanen oli niin viaton, ettei siihen ollut ehtinyt pesiytyä vielä yksikään mato. Yksinkertaisesti olen täällä aivan helvetin liian aikaisin.
Näin äsken kaksi mätää kanttarellia ja heti sen jälkeen siilin, josta oli tosin enää nahka jäljellä. Kärpäsillä oli megabileet. Päätin, että nyt on aika lähteä takaisin kohti parkkipaikkaa ennen kun ne päättävät että minä olen seuraava ruokalaji.
Nyt palaan Nastolaan häntä koipien välissä ja loihdin näistä sienistä upean aterian itselleni. Uskon että annoskoko on noin yksi ruokalusikallinen. Bon appetit!
Kommentit
Lähetä kommentti